30. toukokuuta 2018|10:55

Eläinasiantuntemusta apteekista -seminaari: ilmoittaudu mukaan 22.8. mennessä

Päivä tarjoaa lisävarmuutta asiakasneuvontaan luennoilta ja tuoreimman tuotetiedon näyttelystä.

Jaa

Eläinasiantuntemus apteekissa vaatii tietoa ja taitoa. Farmasian ammattilainen arvioi lemmikin tilannetta omistajan kertoman mukaan ja saa usein perustella, miksi käynti eläinlääkärissä on tarpeen. Lisäksi hän osaa suositella apteekin tuotteita hoidon tueksi tai itsehoidoksi. Näistä lähtökohdista olemme suunnitelleet vuoden 2018 Eläinasiantuntemusta apteekista -seminaarin.

Seminaarin aiheissa niin apteekin kannalta hyödyllisiä kuin eläinlääkinnässä ajankohtaisia aiheita

Seminaarin avaa apteekin itsehoitoneuvontaa ja eläinhyllyn myyntiä tukee suuterveys-teema. Suuongelmat ovat yleisiä vaivoja etenkin seniorilemmikeillä, mutta myös nuoremmilla. Suun hyvä hoito pennusta saakka onkin asia, hohon kaikkien asiantuntijoiden; kasvattajien, eläinlääkäreiden ja apteekkien tulisi kannustaa. Apteekki voi tukea eläinlääkärin neuvontaa myymällä suunhoitotuotteita sekä neuvomalla niiden käyttöä. Lisäksi omistajalle on hyvä osata perustella säännöllisten hammastarkastusten tärkeyttä.

Toinen itsehoitoneuvontaa tukeva luento käsittelee feromonivalmisteiden vaikutusta ja käyttöä. Nämä tuotteet voivat olla hyödyllinen tuki erilaisissa tilanteissa, joissa halutaan ohjata eläimen käytöstä. Niitä myytäessä täytyy kuitenkin osata neuvoa asiakasta, jotta tuotteesta on hyötyä. Luennossa käymme läpi kissalle, koiralle ja hevoselle saatavilla olevat feromonit.

Ulkomailta adoptoitujen koirien terveysongelmat: resistenssi ja tartuntataudit ovat olleet otsikoissa kevättalvella. Haluamme tiedottaa tästä tärkeästä aiheesta, jotta apteekin ammattilaisilla olisi ajantasaista ja asianmukaista tietoa, sekä osaamista tarvittaessa ohjata tomistajat hakemaan apua oikeasta paikasta nopeasti.

Lemmikin vieminen ulkomaille vaatii omat valmistelunsa. Päivän neljäs luento käsittelee matkalle lähtevän muistilistaa ja lemmikin matka-apteekkia.

Luennoilla päivität osaamistasi ja saat uutta tietoa, näyttelyssä syvennät tuoteosaamistasi

Eläinasiantuntemusta apteekissa -seminaari on vuosittainen koulutustapahtuma, jossa yhdistyy asiantuntijaluennoitsijoiden tuoma luotettava, ajantasainen tieto sekä tuotespesialistien tarjoama tieto eläinlääke- ja vapaakaupan valmisteista. Tutustu ohjelmaamme verkkosivuillamme ja ilmoittaudu mukaan!

Eläinasiantuntemusta apteekista 5.9.2018, Allergiatalo Helsinki


 

Jaa