Uutiskuva

27. kesäkuuta 2018|15:09

Uudistuva apteekki -seminaari sai rinnalleen johtamisvalmennusohjelman

Lokakuun lopussa käynnistyvä Uudistuva apteekki -valmennusohjelma koostuu kolmesta lähipäivästä, joiden aikana fokusoimme apteekkarin kannalta keskeisiin teemoihin: tulevaisuuden toimintaympäristöön, sen tuomiin asiakkuus- ja myyntimahdollisuuksiin sekä uudistumiseen johtajana.

Jaa

Mitkä ovat tulevaisuuden toimintaympäristön mahdollisuudet ja apteekin rooli? Miten apteekin on uudistuttava, jotta se voi menestyä tulevaisuudessa ja luoda arvoa asiakkailleen? Miten johdan uudistumista ja tiimiä?

Suuria kysymyksiä apteekin toiminnan kannalta, joita saattaa olla haasteellista pohtia omin päin arjen kiireiden keskellä. Toimintaympäristön muutospaineiden keskellä on löydettävä keinot uudistua ja luoda uusi strategia liiketoiminnalle. Tähän haluamme tarjota tukea.

Miksi osallistua?

Uudistuva apteekki -valmennus tarjoaa kokeneiden vetäjien johdolla tukea oman apteekin roolin kirkastamiseen tulevaisuuden toimintaympäristössä. Samalla saat apua uusien kasvun mahdollisuuksien tunnistamiseksi sekä asiakkuuksien ja palveluiden kehittämiseksi. Valmennus kannustaa myös kehittymään johtajana ja antaa työkaluja työyhteisön uudistamiseen.

Kokonaisuus koostuu kolmesta lähipäivästä, joiden välillä tehdään kehittämistyötä omassa apteekissa. Valmennuksessa käytetään monipuolisia ja ketteriä menetelmiä, kuten valmentajan alustuksia, pienryhmätyöskentelyä, case-työskentelyä sekä pelejä ja simulaatioita. Lisäksi hyödynnetään arvioita, lukumateriaaleja ja parisparrausta.

Valmennuksen ensimmäinen ryhmä käynnistyy lokakuun 30. päivä Helsingissä. Tarkempi paikka ja aikataulut julkaistaan elokuussa:

1 lähipäivä 30.10.2018: Tulevaisuuden visio
Tavoitteena on luoda näkemys toimintaympäristön ja terveydenhuollon muutosten vaikutuksista apteekeille ja apteekkien roolille tulevaisuudessa. Tunnistaa näiden muutosten vaikutus oman apteekin ja palvelutarjonnan kehittämiselle.

2 lähipäivä 4.12.2018: Asiakkuudet ja myynti
Tavoitteena on tunnistaa mahdollisuuksia palveluiden myymiseen sote-keskuksille (B2B-sektorille). Miten asiakaskokemusta voidaan parantaa ja luoda sillä kilpailuetua. Miten tunnistaa osaamisen kehittämisen tarpeita.

3 lähipäivä 29.1.2019: Uudistuva johtaminen ja tiimi
Tavoitteena on antaa työkaluja asiantuntijoiden johtamiseen, oman itsetuntemuksen parantamiseen ja oman johtajuuden kehittämiseen. Lisäksi tunnistetaan uudistumisen tarpeita tiimin käytännöissä ja toimintakulttuurissa sekä annetaan työkaluja muutoksen johtamiseen apteekissa.


Kiinnostuitko? Täältä löydät tarkempaa tietoa valmennuksesta

Tutustu tarkemmin valmennuksen ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan ensimmäiseen ryhmään 16.10. mennessä.

Lue lisää tästä!

Jaa