Uutiskuva

26. helmikuuta 2019|13:17

Jarkko Tenhola FOK:n asiakkuuspäälliköksi

Proviisori Jarkko Tenhola aloitti 25.2. Farmasian oppimiskeskuksessa asiakkuuspäällikkönä.

Jaa

FOK on ottanut vuoden alussa käyttöön uuden digitaalisen työkalun, jonka avulla voidaan tukea työssäoppimista ja tarjota henkilöstön kehittämispalveluita. Tämä yhdistettynä FOK:n koulutustarjontaan antaa erinomaisen mahdollisuuden räätälöidä koulutusta juuri asiakasorganisaation tarpeen mukaan.

”Asiakkuuspäällikön tehtävä on FOK:ssa uusi ja tavoitteena on kehittää FOK:n asiakkailleen tarjoamia henkilöstön kehittämispalveluita sekä aktiivista vuorovaikutusta asiakkaiden kanssa”, toiminnanjohtaja Katariina Kalsta toteaa.


Jarkko Tenhola siirtyi Farmasian oppimiskeskukseen Siltamäen apteekista, jossa hän on toiminut proviisorina 3,5 vuotta.


”Uskon, että kokemukseni apteekista antaa minulle hyvän taustan kehittää FOK:n tarjoamia palveluita koko lääkealalle ja terveydenhuollolle. Esimerkiksi apteekin tavoitteista lähtevä henkilöstön osaamisen systemaattinen kehittäminen ja asiantuntijuuden vahvistaminen tukee apteekin toimintaa ja tavoitteita hyvin konkreettisella tavalla”, Tenhola sanoo.

Jaa