Uutiskuva

28. kesäkuuta 2019|09:14

Maailma muuttuu, niin myös turvallinen lääkehoito hoitotyössä – varmista turvallisen lääkehoidon osaaminen kouluttautumalla

Hyvin organisoitu lääkehoito varmistaa potilasturvallisuuden ja osaltaan turvallisen ja toimivan työympäristön yksiköissä. Lääkehoidoista, niiden toteuttamisesta ja lääkitysturvallisuudesta on olemassa paljon täydennyskoulutusta ja Suomessa kouluttajat ovatkin oman alansa parhaimmistoa.

Jaa

Kouluttautumalla yhtenäisiin turvallisen lääkehoidon toimintamalleihin

Täydennyskoulutuksen puute ja toimintayksiköissä itsestään vakiintuneet käytänteet lisäävät epätietoisuutta ja lopulta jopa fataalien virheiden mahdollisuus kasvaa. Lääkehoidossa tapahtuvia riskejä ehkäistään parhaiten sillä, että henkilöstö on koulutettua ja osaamista päivitetään säännöllisesti, oikein informoitua ja lääkehoitosuunnitelma jalkautetaan yksiköissä niin, että jokainen hoitoyksikön työntekijä noudattaa samoja toimintamalleja.

 

Työssäoppiminen ja uuden tiedon päivitys ovat turvallisen lääkehoidon koulutuksen kulmakivet

Työnantajan vastuulla on viime kädessä arvioida työntekijän osaaminen oman yksikön toimintoihin soveltuvaksi. Työntekijällä on kuitenkin lopullinen vastuu omasta lääkehoidon osaamisestaan. Nykykäytänteenä on, että osaaminen varmistetaan työpaikalla huomioiden kyseenomaisen hoitoyksikön vaatimukset. Lääkehoitoa toteuttavan hoitohenkilöstön pitää päivittää osaamistaan omien työtehtäviensä edellyttämällä tavalla ja lääkeluvat tulee uusia säännöllisin väliajoin.

 

Hoitotyön ammattilaiset hyötyvät monimuotoisesta koulutuksesta. Työpaikalla tapahtuva osaamisen kehittäminen tarjoaa oppijalle mahdollisuuden arvioida ja reflektoida omaa toimintaansa ja osaamistaan. Uuden tiedon päivittäminen ja vanhan kertaaminen tapahtuvat helpoiten etänä tarjottavan koulutuksen avulla.

 

Oleellista on, että koulutustarjonta on spesifioitava vastaamaan hoitohenkilöstön tarpeita koulutettavan toiveita kuunnellen. Esimerkiksi koulutus ikääntymisen vaikutuksesta lääkehoitoon tai koulutus, joka antaa eväitä lääkehoidon seurantaan, varmistavat turvallista lääkehoitoa hoitoyksiköissä. 

 

Päivitä osaamistasi – kouluttautuminen on nykypäivän välttämättömyys

Kouluttautuminen kannattaa ja on nykypäivänä aivan välttämätöntä. Omaa osaamistaan on päivitettävä, koska maailma muuttuu ja lääkehoidot kehittyvät jatkuvasti. Ajantasainen koulutus ylläpitää hoitohenkilöstön osaamista turvallisen lääkehoidon toteuttamisessa. Koulutuksen tarjoaminen henkilökunnalle on myös osoitus siitä, että organisaatio arvostaa oman henkilökuntansa ammattitaitoa ja osaamista. 

 

Haluatko päivittää omaa tai hoitoyksikkösi työntekijöiden osaamista turvallisen lääkehoidon parissa? Tutustu koulutuksiimme verkkosivuillamme

 

Jaa