Uutiskuva

6. marraskuuta 2019|13:22

Täydennyskoulutus lisää hoitoalan työnantajan vetovoimaisuutta ja parantaa työnantajamielikuvaa

Sosiaali- ja terveysalan työnantajia velvoittaa täydennyskoulutusvelvoite. Henkilökuntaa tulee kouluttaa ammatillisesti riittävästi, mutta työnantaja saa itse määrittää koulutustensa sisällön. Täydennyskoulutukseen voidaan laskea herkästi myös sellaisia koulutuksia, jotka eivät liity suoraan hoitohenkilöstön ammattitaidon ylläpitämiseen, Suomen lähi- ja perushoitajaliiton asiantuntija Elina Ottela kertoo.

Jaa

Täydennyskoulutuksella on suuri merkitys potilasturvallisuuden näkökulmasta

Hoitoala muuttuu ja kehittyy kovaa vauhtia. Laadukas hoitotyö vaatii jatkuvaa kouluttautumista ja ammattitaidon ylläpitämistä. SuPerissa kentältä kantautuvat viestit herättävät huolta:

- Vaikkapa lääkehoitoa ei koeta osattavan riittävästi. Lääkehoitokokonaisuudet ovat usein hyvin vaativia ja hoitajat joutuvat toimimaan hyvinkin itsenäisesti. Osaamisen tason pitäisi olla tasalaatuista ja on hyvin huolestuttavaa, että se ei sitä kaikkialla ole, Ottela kertoo.

Viime hallituksen tekemän ammatillisen koulutuksen leikkauksen myötä opiskelu siirtyi yhä enemmän työpaikoille, joissa henkilöstöresurssit ovat jo ennestään vähäiset. Juuri valmistuneet lähihoitajatkaan eivät koe lääkehoidon osaamisen olevan sillä tasolla, että sillä työelämässä pärjäisi. Tämä siirtää opetusvastuuta jo ennestään resurssipulaisille työpaikoille ja lisää täydennyskoulutustarpeita työnantajan päässä.

- Täydennyskoulutuksella on erittäin suuri merkitys potilasturvallisuuden näkökulmasta. Hoitomenetelmät ja teknologiat kehittyvät. Jos hoitoalan henkilöstö ei pääse täydennyskoulutuksiin, niin mistä he tietävät, mitä tehdä, Ottela pohtii.

Osaavan henkilöstön pula painaa hoitoalaa

Hoitajien ammattieettiset velvoitteet nousevat hoitotyön keskusteluissa usein vahvasti esiin. Hoitajat kokevat, että työpaikoilla ei ole tarpeeksi työntekijöitä tai osaamista työtehtäviin nähden. Tämä voi ajaa työntekijät kokonaan pois alalta tai pitkille sairauslomille. Potilaita ei haluta jättää hoitamatta ja väsytään, kun heitä ei pystytäkään hoitamaan riittävän hyvin. Työuupumus tulee työnantajalle hyvin kalliiksi.

Myös oppilaitoksista on viime aikoina kuulunut huolestunutta viestiä siitä, että lähihoitajakoulutukseen hakevien määrä on viime vuosina ollut laskusuhdanteessa. Tämä herättää kysymyksen siitä, miten hoitajien määrä turvataan tulevaisuudessa, jos ihmiset eivät hakeudu alalle.

- Jos tiedetään jo etukäteen, että ala on sellainen, jossa on jatkuva kiire, jatkuva pula hoitajista, eikä ehdi hoitaa tai kouluttautua, niin kuka haluaa sellaiselle alalle hakeutua, Ottela kysyvästi toteaa.

Työnantajalle voi tulla edullisemmaksi kouluttaa henkilöstöä jatkuvasti, ennemmin kuin ottaa riskejä siitä, että esimerkiksi lääkehoidossa tai aseptiikassa tapahtuu laiminlyöntejä, puhumattakaan työpaikan maineen vaarantumisesta. Lisäkoulutusta kannattaa ajatella siis myös kustannuskysymyksenä:

- On mahdollista, että hoidetaan ja tuotetaan jatkuvasti kalliimmalla palveluita, joihin saataisiin lisäkouluttamalla osaamista ja resursseja, Ottela pohtii.

Täydennyskoulutuksen mahdollistaminen on työnantajakuvan luomisen menestystekijä

Hoitoalan resurssipula on ollut puheenaiheena hoitoalalla jo pitkään. Yksi keino uusien työntekijöiden rekrytointiin ja nykyisten työntekijöiden pitämiseen on työnantajamielikuvan kohottaminen alan sisällä. Työnantajakuvaa voi kohottaa esimerkiksi aktiivisella täydennyskoulutuksen tarjoamisella työntekijöille

- On työpaikan etu ja menestystekijä, että nähtäisiin pitkällä tähtäimellä kouluttautumismahdollisuuksien sitouttavan osaavaa henkilökuntaa, joka viihtyy työssään. Tämän pitäisi olla työnantajalle kunnia-asia, Ottela linjaa.

SuPerissa toivotaan vahvasti, että työnantajat löytävät aikaa työntekijöidensä opiskelulle ja kouluttautumiselle, sekä ylipäätään sille, että koulutuksia järjestetään. Ymmärrettävää toki on, että jo ennestään työntekijäpulassa olevissa yksiköissä sijaisten löytäminen voi olla haasteellista. Tästä päästään luonnollisesti siihen, että hoitoalan resurssipulaan toivottavasti vastataan yhteiskunnan tasolta pikaisella aikataululla.

Myös hoidon tasoa toivotaan saatavan läpinäkyvämmäksi, jotta kansalaiset saisivat ajantasaista tietoa siitä, millaista hoitoa he mistäkin saavat, tai miten henkilökunta ylipäätään on kouluttautunut. Tähän ratkaisuna voisi olla esimerkiksi julkinen täydennyskoulutusrekisteri, johon kirjattaisiin ajantasaisena kaikki se koulutustieto, jota hoitajat ovat kussakin työpaikassa saaneet.

 

Jaa